Lipposen OP-Talvirallisprint 8.1.2023


Viimeisin päivitys 3.1.2023


24.11.2022

Sprinttiä odotellessa

Tervehdys jälleen autourheilun ystävät!

Olemme Rantasalmen UA:ssa rakennelleet jo lähes parin vuosikymmenen ajan uudelle kalenterivuodelle vuoden ensimmäisen autourheilutapahtuman. Ja näin on vakaa aikomus tehdä nytkin. Tammikuun 8. päivä on merkitty valtakunnalliseen kisakalenteriin Rantasalmelle ja Lipposen OP-Talvirallisprintille. Tämän tapahtuman rakentelu on nyt sitten aloitettu.

Alkuhan näyttää viime vuoden tavoin mukavalta kun pakkasta on pidellyt jo jonkin aikaa. Kisaratammehan vaatii tiukan jäädytyksen palvellakseen jälleen loistavasti tuota kansallista huippupäivää. Ja tähän saakka ratatiimi on onnistunut erinomaisesti työssään; rata on ollut kestävä ja koko moottorirata-alue loistava.

Sääntöjen pitäisi tulla viikon, parin sisällä Kitiin. Kilpailijat, pistäkääpä paperibyrokratia ajoissa valmiiksi jotta pääsette hyvissä ajoin pistämään Lippos-ilmoittautumisia sisään.


5.12.2022

No niin. Kalenteri on kääntynyt jo joulukuun puolelle. Kyseisen kuun toisen päivän iltana Huutosen Matti kertoili televisiossa, että kylmä sää jatkuu. Jos Lipposen OP-talvirallisprintin iänikuinen tiedottaja ei olisi valmistelemassa sprinttiä, harmittelisi tällaisia ennusteita. Tiedottaja kun on sellainen "vilukissa", joka viihtyisi jatkuvasti paremmin jopa vaikka hieman eteläisemmissä, lämpimämmissä ilmanaloissa. Mutta koska Lippossprintti vaatii moottoriradalla sprint-radan tukevaa jäädyttämistä, on toivottava pakkasia ja sellaisten uutisten tulemisesta on oltava tyytyväinen. Siis, koska kisaa tehdään täyttä häkää, nyt pitää sitten käydä joka ikinen aamuyö vilkaisemassa ulkolämpömittaria josko se on pysytellyt pakkasella.


Lipposen OP-talvirallisprintin byrokratiaa on pyöritelty taustalla jo joitakin viikkoja. Kilpailulupa-anomus samoin kuin kilpailun säännöt on lähetetty jo jonkin aikaa sitten kilpailukonsultille ja varmaanin häneltä edelleen AKK:n Frankille. Nyt odotellaan, saadaanko järjestämislupa. No, aina on saatu niin miksi ei nytkin.

Mutta joka tapauksessa te kilpailijat, pistäkää kaluston lisäksi myös oma paperisotanne hyvissä ajoin kuntoon. Turha lisenssin ja jäsenmaksujen maksua on jättää joulun ja uudenvuoden pitkille pyhille. 


12.12.2022

Vaikkakaan Rantasalmen moottoriradalla ei ole järjestetty kuukausiin kisoja, toimintaa alueella on ollut mukavasti. Alueella on jo kuukausia touhuttu mm. pusikoitten kimpussa. Ja näinä päivinä siirrytään raivaushommista sprint-radan jäädytykseen. Vuosikymmeniä UA:n ratamestarina touhunnut Pasi Pulkkinen kertoo, että rataa on jo puhdistettu lumesta ja jäädytyksiin ryhdytään ihan pikapuoliin. Alueella on kolme vesihautaa, joista saadaan mukavasti ja joutuisasti imettyä vesi säiliöön ja se voidaan sitten suihkutella kätevästi radalle. Tämä työ on sitten sitä, mikä nieleekin tuhottomasti työtunteja. Kuten tiedetään, yhdellä vesisäiliöllä ei edetä kovinkaan montaa sataa metriä. Ja tuo reilun kolmen kilometrin mittainen reitti on jäädytettävä useampaan kertaan jotta se kestää jopa sadan kilpailijan parin kierroksen kiertämisen piikkirenkailla. Pasin johtama ratatiimi on tehnyt nurkumatta jo kymmeniä kertoja kisa-areenan valmiiksi ja uskomme että näin käy tänäkin talvena.


14.12.2022

Näissä autourheilukuvioissa on usein todettu, että kun kilpailupäivän aamu koittaa, kilpailun johtajilta kilpailu alkaa olla jo ohi. He voivat keskittyä pitkälti jututtamaan tuttuja ja seurailemaan kisan kulkua hieman sivummasta. No toisaalta näin on. Kilpailun johto joutuu paiskimaan kisan rakentamisessa töitä jo useita viikkoja ennen varsinaista H-hetkeä. Se vaatii julmetusti yhteydenottoja mm. eri viranomaisiin sekä kilpailun toisiin toimitsijoihin. 8.1.2023 ajettavaan Lipposeen antaa oman lisämausteensa sääntöjen määräämän ambulanssin ja sen miehistön hommaaminen. Rantasalmella tämä puoli on vuosikausia hoitunut "lähes itsestään"; ambulanssin henkilöstö on saatu Savonlinnan Seudun Ensihoito ry:n kautta ja he taas saaneet auton pelastuslaitokselta. Vuoden vaihteessa sosiaali- ja terveydenhoito siirtyvät hyvinvointialueen omistukseen ja hoitoon. Tähän muutokseen liittyen kuultiin, että jatkossa ambulanssia ei sitten enää vuokrata. Onneksi Suomessa on vielä joitakin yksityisiäkin ambulanssifirmoja. Rantasalmen Lipposeen kalusto ja henkilöstö tulee nyt Jyväskylästä. Hieno homma että tulee. Mutta järjestäjän kannalta huolestuttavaa joskin myös ymmärrettävää on se, että ambulanssifirma joutuu laskuttamaan tuntiveloituksen siitä hetkestä kun auto startataan Jyväskylän tallissa siihen hetkeen kun se illansuussa jälleen tallissa sammutetaan. Se tietää sitä, että noin puolet paikalle tulevan yleisön maksamista pääsylipuista menee tämän menon peittämiseen. 


18.12.2022

Lipponen on ollut nyt jo muutamia päiviä KITIssä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kilpailijat voivat nyt ilmoittautua kilpailuun.

Hallitsevaksi käytännöksi on ainakin joissakin lajeissa muodostunut, että valtaosa ilmoittautumisista jätetään ilmoittautumisajan muutamalle viimeiselle tunnille.

Vaikka ilmoittautumisaika jatkuu Lipposessa tammikuun toisen päivän viimeiseen minuuttiin, järjestäjä toivoo, että mahdollisimman moni mukaan tuleva kilpailija tekisi ilmoittautumisensa jo hyvissä ajoin - ja mikäpä ettei jo vaikkapa ennen joulua.

Leikitelläänpäs mielikuvalla että kilpailuun tulee lopullisesti sata ajajaa. Kahdesta toisessa tapauksessa järjestäjä näkee, että jo viikkoa ennen ilmoittautumisajan loppumista mukaan on ilmoittautunut 90 ajajaa. Toisessa tapauksessa vielä päivää ennen ilmoittautumisen loppumista mukaan on ilmoittautunut vasta 10 ajajaa. Tällainen huima ero vaikuttaa kyllä jo melko paljon vähintään järjestäjän mielikuviin ja -alaan viimeistellä tulevaa hienoa kilpailua.

Siispä nyt kun KITI Lipposen osalta toimii, kilpaiijatkin toimikaa ja ilmoittautukaa. Ja toimitsijat ja katsojat, pistäkääpä tekin 8.1. näkyvästi kalenteriin. Jos kaikki menee nappiin kuten on jo lähes 20 vuoden aikana mennyt, Rantasalmen moottoriradalla on jälleen tammikuussa tiedossa hieno talvinen sunnuntai!


31.12.2022

Lipposen OP-Talvirallisprintin säännöt poikkeavat melkoisesti edellisten vuosien säännöistä. Tai siis eivät poikkea melkoisesti, mutta järjestäjän mielestä saaneet mielenkiintoisen lisän. Kuten tarkkaavaiset sääntölukijat huomaavat, uutena on mukana luokka 28 crosskart. Kyseessähän on ihan oma, hieno autourheiluluokka, joka sinänsä sisältäisi useampia eri luokkia mm. autojen tehojen mukaan luokiteltuina. Rantasalmella ajaa crosskarteista suurimpien ajokkien XTREM-luokka jossa moottorit ovat 600 tai 750 kuutioisia moottoripyörän moottoreita. Ja sen voi jo etukäteen todeta, että meno näissä äärettömän kevyissä ja koriltaan pienissä härveleissä on erittäin etenevää. Mielenkiintoista on seurata, kummat ovat sitten päivän nopeimpia noin kolmen kilometrin radan kiertäjiä, ensimmäisinä reitille lähtevät crosskartit vai viimeisinä lähtevät nelivetoiset, erityisesti sprint-käyttöön rakennetut ja kehitetyt "koppiautot".

Tässä nyt mainittiin vain ensimmäisinä ja viimeisinä lähtevät kalustot. Totuushan kuitenkin on, että jokaisessa luokassa käydään omaa tiukkaa kisaa päivän paremmuudesta ja hyvän kilpakumppanin voittamisesta. 

Elämme Lipposta ajatellen jännittäviä aikoa. Ainakin kisapomo käy KITIssä useamman kerran päivässä katsomassa josko jo minkä verran on ilmoittautuneita. Hieman nihkeästi näyttää tulevan, täytyy myöntää. Mutta ymmärtää kyllä. Media on pelotellut jo viikko- ja kuukausitolkulla mm. monikymmenkertaisista sähkölaskuista. Ja nyt kun sähkön käytön H-hetket ovat käsillä, voidaankin huomata, että kyseiset laskut ovat jopa pienentyneet entisestä. No, mikä on tilanne sitten keskitalvella sähkön osalta, se koetaan vasta tulevina viikkoina ja kuukausina.

Mutta tuo kisaan ilmoittautuminen. On aivan ymmärrettävää, että mm. kilpailijoiden yhdyshenkilöltä on kyselty, ajetaankohan sitä. Tuhkasen Jari on aivan oikein vastannut, että ilmoittaudu ihmeessä ja pian. Jos kisaa ei ajeta, saat kyllä osanottomaksun takaisin. Ja näinhän nimenomaan asia on. Ajatellaanpa, että kisaan olisi tulossa vaikka 80 ajajaa. Heistä 75 jäisi odottelemaan, että ajetaankohan sitä kilpailua lainkaan eivätkä "uskaltaisi" ilmoittautua ajoissa. Ilmoittautuneita olisi tämän vuoksi määräaikaan mennessä vain viisi. Ja 75 kukin tahollaan ihmettelisi, että tulipa vähän ajajia. Mutta jos nämä kaikki 80 ilmoittautuisivat ajoissa, kilpailun järjestämisessä ei olisi mitään epävarmuutta. Siksi nyt kun ilmoitautumisaikaa on jäljellä reilut pari päivää, ei voi kuin kehoittaa, että ilmoittautukaa. Jos tapahtuma jouduttaisiin syystä tai toisesta perumaan, kyllä ne ilmoittautumiseurot sieltä palautuvat.


3.1.2023

Tätä kirjoitettaessa ilmoittautumisaikaa on jäljellä puolisen tuntia. Nyt voi tunnustaa, että pari viimeistä päivää ovat olleet melkoisen jännittäviä. Pitkään oli, että ilmoittautuneita oli vain kuusi. Sitten heitä oli yhdeksän. Ja mielessä tietysti kummitteli, että voikohan kisaa järjestää edes 30 kilpailijalle. Ja tuo kolmekymmentäkin tuntui jossain vaiheessa kaukaiselta unelmalta. Kisan pomokaksikko jahkailikin jo hieman jotta mikä se olisi se alaraja järjestää kilpailu.

Tiedossa tietysti oli, että kilpailijamäärät ovat viime vuosina vähentyneet. Onhan MM-ralli houkutellut ainoastaan noin 40 kilpailijaa, SM-ralli noin 70 ja SM-rallisprintkin pahimmillaan noin 60. Siis pudotus muutamien vuosien takaiseen on suunnilleen 50 prosenttia. Ja nyt sitten ainakin media on tehnyt kaikkensa saadakseen ihmiset pelkäämään sähkölaskuja ja sulkemaan rahapussiensa nyörit. Mutta sama media on unohtanut kertoa, että sähköä on todellisuudessa myyty jopa ykkössenteillä ja jopa negatiivisilla hinnoilla.

 Lipposen kohdalla epävarmuus ilmoittautuneista jatkui vielä sunnuntainakin, toiseksi viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Mutta annas olla. Kun viimeisen ilmoittautumispäivän eli maanantain ilta koitti, ilmoittautuneiden määrä alkoi jälleen - kuten yleensä joka ikinen kerta - kohota reippaammin. Ja lopulta lukema nousi jopa 70:n yli! Se oli jo huomattavasti enemmän mitä Lipposen järjestäjät uskalsivat odotella. Onhan kisa vedellyt jopa yli sadankin ajajaa, mutta kuten todettiin, yleisesti ottaen ajajakato kisoissa on ollut melkoinen.

 Jo nyt iso kiitos kaikille Lipposeen ilmoittautuneille! Te olette luottaneet kilpailun järjestäjään ja pistäneet ilmoittautumisen KITIin. Järjestäjä tekee nyt parhaansa jotta ilmoittautumisenne saisi lupsakan mukavan palautteen sitten sunnuntaina 8. päivä.