Jäsenmaksut

Rantasalmen Urheiluautoilijat ry on liittynyt AKK-Motorsport ry:n jäsenmaksupalveluun. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että

  • liitto ylläpitää seuramme jäsenrekisteriä
  • jäsenmaksulomakkeet tulostetaan suoraan liiton rekisteristä
  • lisenssit tulevat jäsenille suoraan kotiin, mikäli jäsen on maksanut jäsenmaksunsa ennen lisenssin maksamista

Jäsenmaksut

  • Jokaiselle vuonna 2009 jäsenenä seurassamme olleelle tulee kotiin marras-joulukuun vaihteessa jäsenmaksuviitesiirto, jolla jäsenmaksu maksetaan eräpäivään mennessä. Tämä viitesiirto on henkilökohtainen.
  • Mahdollisia uusia jäseniä ei voi maksaa toisen nimellä tulleella viitesiirtolomakkeella. Uusien jäsenten on otettava yhteys alla mainittuun seuramme jäsenmaksuyhteyshenkilöön. Häneltä saa oman viitesiirron uuden jäsenen jäsenmaksun maksamista varten.
  • Nuorisojäsen siirtyy aikuisten "luokkaan" sinä vuonna jolloin hän täyttää 16 vuotta.
  • Mikäli jäsenlajinne on saamassanne maksulomakkeessa väärä, ottakaa yhteys jäsenmaksuyhteyshenkilöön. Jotta maksu kohdistuisi oikein, tulee jäsenlaji muuttaa ennen maksamista. Jäsenmaksuyhteyshenkilö muuttaa jäsenlajin oikeaksi ja kertoo teille oikean summan ja voitte suorittaa maksun teille postitetulla viitesiirrolla summaa muuttamalla.

Kilpailijat

  • Mikäli haluatte kilpailulisenssinne ilman viivytyksiä suoraan kotiin, maksakaa jäsenmaksu ennen tai samanaikaisesti lisenssimaksun kanssa.
  • Mikäli jäsenmaksunne ei ole päivittynyt rekisteriin lisenssin tekohetkellä, AKK lähettää lisenssin vanhan käytännön mukaisesti ensin seuran lisenssiyhdyshenkilölle. Tämä viivästyttää turhaan lisenssin saamista.

Sääntökirjat

  • Jäsenmaksupalvelun ansiosta AKK lähettää sääntökirjat suoraan kotiin niille, joille se sääntöjen mukaan kuuluu.

Jäsenmaksut

  • Rantasalmen Urheiluautoilijat ry:n jäsenmaksu vuodelle 2010 on aikuisilta 24 euroa ja alle 16-vuotiailta 10 euroa.

Seuramme jäsenmaksuyhteyshenkilö:

Minna Juutilainen, puhelin: 040 8231822

Sähköpostiosoite: minna.j.juutilainen@gmail.com